Quantcast
Channel: Valokuvaus - ePressi
Viewing all 1205 articles
Browse latest View live

Kerrankin kameran edessä - Juha Laitalaisen Kuvaajien kuvia esittelee valokuvaajia ja heidän omia lempikuviaan

$
0
0

HUOM: Toimitukset: kirjan julkistus Kuva & kamera -messuilla pe 2.3. klo 12-12.30, Kuva & kamera -lava

Mitä valokuvaaja ajattelee työstään? Millaista on toimia valokuvataiteilijana, kuvajournalistina tai mainoskuvaajana nyky-Suomessa? Ansaitseeko kuvaamisella elantonsa? Entä arvostuksen? Mikä on pahinta, mihin kuvaaja voi työssään joutua?

Maahengen Musta taide -sarjassa julkaistu Kuvaajien kuvia näyttää ne ihmiset, jotka yleensä ovat kameran takana. Kuvajournalisti Juha Laitalainen on kohdannut edustavan joukon suomalaisia valokuvaajia. Hän on kuvannut heidät ja pyytänyt heitä valitsemaan kirjaan omat lempikuvansa. Esiin pääsevät monipuolisesti työtään jo pidemmän aikaa tehneet valokuvaaat, jotka ovat syntyneet Suomen itsenäisyyden seitsemällä eri vuosikymmenellä edustaen neljää kuvaajasukupolvea eri puolilla maata.

”Yllättävää valinnoissa oli se, ettei lempikuvaksi aina valikoitunutkaan ’tyypillinen’ otos kunkin tuotannosta”, Laitalainen sanoo.

”Valitsin sarjaani mahdollisimman erityyppisiin aiheisiin mieltyneitä valokuvaajia. Yksi on kuvannut iltatyttöjä, toinen apinoita, kolmas ihmistä aina solutasolle asti, neljäs syötävän hyviä ruokakuvia. Yksi joukosta on antanut kaikkensa estääkseen nuorten naisten ympärileikkaukset. Mukana ovat myös rakkaudentunnustukset puille ja toisaalla osin kadonneelle kaupunkimiljöölle. Alastomuuskaan ei ole tabu.”

Kiinnostavissa haastatteluissaan Laitalainen saa kuvaajat kertomaan työnsä valoista ja varjoista, onnistumisista mutta myös pahoista paikoista. Tarinat työn arjesta ovat kiehtovaa luettavaa.

 Kirjassa ovat mukana Caj Bremer, Elina Brotherus, Nina Dodd, Taneli Eskola, Kari Hakli, Rami Hanafi, Hanna-Kaisa Hämäläinen, Marko Hämäläinen, Ismo Hölttö, Touko Hujanen, Markus Jokela, Esko Keski-Vähälä, Marika Kiviharju, Hanna Koikkalainen, Jaana Kotamäki, Meeri Koutaniemi, Ritva Kovalainen, Janne Körkkö, Esko Männikkö, Hannu Pakarinen, Jaana Partanen, Kari Pekonen, Jari Riihimäki, Elvi Rista, Perttu Saksa, Miina Savolainen, Sanni Seppo, Eetu Sillanpää, Kaisa Siren, Vesa Tyni, Sakari Viika ja Heikki Willamo.

 

HUOM: Toimitukset: kirjan julkistus Kuva & kamera -messuilla pe 2.3. klo 12-12.30, Kuva & kamera -lava. Kustantaja Johanna Korhonen haastattelee Juha Laitalaista. Tervetuloa!

Lisätietoja tekijältä: Juha Laitalainen, 040 513 9990 juha.laitalainen@kolumbus.fi

Arvostelukappaleiden tilaukset: maahenki@msl.fi

Mediakuvat: pyydä isoresoluutioiset kuvat tekijältä: juha.laitalainen@kolumbus.fi

Kirjamyynti: Ulla Sarviala, ulla.sarviala@maahenki.fi, 0505604544

Kustantaja: Johanna Korhonen, Maahenki Oy, johanna.korhonen@maahenki.fi, 0405105906


Международное мероприятие по 3D-печати пройдет в г. Эспоо с 18 по 19 апреля 2018 года

$
0
0

В финском городе Эспоо с 18 по 19 апреля 2018 года пройдет международная конференция, посвященная 20-летию Ассоциации 3D-печати Финляндии FIRPA. В первый день конференции будут обсуждаться вопросы применения технологий 3D-печати в медицине, а второй день будет посвящен применению 3D-технологий в различных областях промышленности и производства. В числе докладчиков известные эксперты из Финляндии, Англии, Испании, Гонконга, Индии, Швеции, России и США.

 

Председателями первого дня конференции выступят профессор Антти Мякитие (Antti Mäkitie) из Хельсинкского университета и профессор Ян Гибсон (Ian Gibson) из Университета Дикина, Австралии, который примет участие по видеосвязи.

 

С основным докладом второго дня выступит Терри Волерс (Terry Wohlers) из Wohlers Associates Inc., США, а также в программе доклады о технологии 3D-печати компании HP и о разработках Siemens.

 

NORDIC3DEXPO – это международная выставка передовых технологий 3D-печати и других 3D-технологий, которая проводится уже в третий раз. Выставка пройдет с 18 по 19 апреля 2018 года в обновленном здании Dipoli в г. Эспоо совместно с 20-й конференцией FIRPA. Целевая аудитория – представители компаний, использующих технологии 3D-печати, научный сотрудники, студенты и любители. Сряди экспонентов будут компании, в том числе, из Латвии, России и Индии.

 

В программе, в том числе, информационный Агентства по безопасности и химическому производству Финляндии «TUKES» на тему «Законодательство и зоны ответственности в сфере 3D-печати».

 

Вход на двухдневную выставку свободный, но участие в конференции FIRPA – платное.

 

Конференция, посвященная 20-летию Ассоциации 3D-печати Финляндии FIRPA, и NORDIC3DEXPO – это часть мероприятия 3D Printing Days, организованного университетом Aalto University.

 

Дополнительная информация и регистрация: www.firpa.fi/html/firpa20.html  ׀ www.3dexpo.fi

 

TAIDEMAALARILIITON TEOSVÄLITYS 10.3.-18.3. JO LÄHELLÄ!

$
0
0

600 taiteilijaa – 1600 taideteosta


Helsingin Kaapelitehtaalla Merikaapelihallissa järjestetään laaja valtakunnallinen Taidemaalariliiton Teosvälitystilaisuus. Vuosittainen maalaustaiteen suurtapahtuma kokoaa 1648 taideteosta yli kuudeltasadalta Taidemaalariliittoon kuuluvalta ammattitaiteilijalta.

Teosvälitys on ainutlaatuinen tilaisuus saada kokonaiskuva Suomen nykymaalaustaiteesta ja nähdä millaisia tekijöitä taidekentällä nyt on. Teoksia on esillä sekä pitkän linjan ammattilaisilta että uransa alkuvaiheessa olevilta taiteilijoilta. Teosvälityksestä hankitut teokset saa heti mukaan. Oman kokoelman keräämisen voi aloittaa nyt!

Vanha tehdasrakennus ja valtava Merikaapelihalli (3148 m²) tarjoaa tapahtumalle vaikuttavat puitteet. Maalaustaiteen suurtapahtuma houkuttelee paikalle runsaasti yleisöä myös galleria- ja museonäyttelyiden vakiintuneen kävijäkunnan ulkopuolelta. Teosvälityksen yhtenä tavoitteena on löytää uutta kuvataideyleisöä ja madaltaa kynnystä kuvataiteen seuraamiseen. Tapahtumassa vierailee vuosittain lähes 20 000 kävijää.

Avoinna yleisölle jo vuodesta 1987

Taidemaalariliiton teosvälityksellä on pitkät perinteet. Tilaisuus aloitettiin 1970-luvulla suurelta yleisöltä suljettuna valtion taidehankintojen ostotilaisuutena. Vuonna 1987 Taidemaalariliiton Teosvälitys oli Katajanokalla K12 makasiinissa ja tilaisuudessa kävi aiempaan tapaan valtion, museoiden, yhdistysten, säätiöiden ja eri yritysten ostolautakuntia tutustumassa teoksiin. Tämän lisäksi tapahtuma oli ensimmäistä kertaa avoinna kahtena viikonloppuna myös yleisölle. Tapahtuma onkin ollut vuodesta 1987 avoin kaikille maalaustaiteesta kiinnostuneille katsojille ja ostajille. Nykyisin ostajista valtaosa on yksityishenkilöitä, mutta yhä edelleen teosvälityksestä tehdään hankintoja myös julkisiin kokoelmiin.

Kasvu maalaustaiteen suurtapahtumaksi

Vuoden 1984 Teosvälityksessä oli esillä 350 taideteosta 130 taiteilijalta. Vuonna 1999 teosmäärä oli jo 1 000 teosta yli 300 taiteilijalta ja kävijämääräodotus 5 000–6 000 henkeä. Vuonna 2017 Teosvälityksessä oli esillä yli 1 500 teosta lähes 600 taiteilijalta ja kävijämäärä tapahtumassa oli yli 20 000 henkeä. Taidemaalariliiton Teosvälitystilaisuudesta on tullut maalaustaiteen suurtapahtuma ja maksuton osallistumismahdollisuus on jäsenille merkittävä liiton tarjoama palvelu.

Kaapelitehtaalla vuodesta 1990

Vuosittaisia Taidemaalariliiton Teosvälitystilaisuuksia pidettiin 1980-luvulla eri paikoissa, kuten Suomen Yhdyspankin tiloissa Pohjois-Esplanadilla, Ateneumin tiloissa Kaivokadulla, Katajanokalla K12 makasiinissa ja Finnish Design Centerin tiloissa Kasarmikadulla. Vuonna 1990 liitto järjesti ensimmäistä kertaa Teosvälitystilaisuuden entisen Nokian kaapelitehtaalla ja tämän jälkeen Kaapelitehtaan Merikaapelihalli on vakiintunut Taidemaalariliiton Teosvälityksen tapahtumapaikaksi.

Teoskuvia: www.painters.fi/teoskuvia
Kuvia myynnissä olevista teoksista.

Kaapelitehdas, Merikaapelihalli
Tallberginkatu 1 C, 00180 Helsinki
Avoinna: ma–pe 12–18, la–su 11–17. Vapaa pääsy. 
Yleisöesittelyt lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12 ja 14.  Oppaana toimii taiteen maisteri Katariina Salmijärvi.

www.painters.fi/teosvalitys

Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan jo sen ripustusvaiheessa keskiviikkona 7.3. ja ennakkoasiakaspäivänä perjantaina 9.3. Lisätietoja: Projektipäällikkö Sari Tenni, Taidemaalariliitto, sari.tenni@painters.fi,  p. 044 544 4449

Facebook
Taidemaalariliiton Teosvälitys RYHMÄ

Taidemaalariliiton Teosvälitys TAPAHTUMA

Instagram

www.instagram.com/tmliitto/

 

Liitteet:

KUTSU 2018

Taidemaalariliiton Teosvälitys, kuvaaja: Tapani Hyypiä

Teostiedot:

Camilla Mihkelsoo, The chair, 75 x 77 cm, öljyväri 2017

Samuli Heimonen, Hiljainen, 100 x 85 cm, akryyli ja öljy kankaalle 2018

Tuula Anttonen, Pari I, 160 x 120 cm, akryyli mdf-levylle 2016 (kuva: Rauno Träskelin)

Yuichiro Sato, Taustavalo, 160 × 127 cm,  Japanese painting 2017

 

Kaapelitehtaalla järjestetään Teosvälityksen kanssa samaan aikaan Teollisuustaiteen Liitto Ornamon Teosmyynti. Teosmyynti kokoaa Kaapelitehtaan Puristamoon laajan kattauksen suomalaista taideteollista taidetta noin sadalta Ornamon jäsentaiteilijalta. Esillä on laaja kattaus suomalaista taideteollista taidetta: pienoisveistoksia, koruja, keramiikka-, metalli-, lasi- ja tekstiilitaidetta sekä uniikkeja esineitä. Myös Teosmyynnistä hankitun teoksen saa heti mukaansa.
Lisätietoja: www.ornamo.fi/fi/tapahtuma/teosmyyntinayttely/
Tutustu taiteilijoihin: www.finnishdesigners.fi/tapahtuma/

 

 

 

UPM esittelee UPM Formi 3D tulostusmateriaalin yhteistyössä Maker3D:n kanssa

$
0
0

UPM Biocomposites kehittää, valmistaa, markkinoi ja myy korkealuokkaisia komposiittituotteita sekä monipuolisia teollisuus- ja kuluttajatuotteita. UPM Biocomposites on yksi Euroopan suurimmista luonnonkuituperäisen komposiitin valmistajista, ja sillä on tuotantolaitoksia Suomessa ja Saksassa. UPM Biocomposites on osa UPM:n uusia liiketoimintoja.

UPM esittelee yhdessä Maker3D:n kanssa uuden UPM Formi 3D tulostusmateriaalin 18.-19.4.2018 Espoon Dipolissa järjestettävien NORDIC3DEXPO -messujen yhteydessä. Lisätietoja osoitteesta www.upmformi.com/3D

 

UPM:n ja Maker3D:n yhteisosastolla jaetaan uuden tulostusmateriaalin, UPM Formi 3D:n sampleja.

 

Maker3D on suomalainen 3D-tulostettavia tuotteita suunnitteleva ja valmistava yritys. Tarjoamme laadukasta  3D-tulostuspalvelua nopeilla toimitusajoilla. Viimeistelemme kappaleet toiveesi mukaan. Toimitamme 3D-tulostettuja tuotteita jopa tilauspäivänä. Asiantunteva henkilöstö, monipuolinen 3D-tulostinkanta sekä verkosto yhdessä mahdollistavat tehokkaan toimintamme.

Meiltä löydät löydät myös 3D-tulostimet sekä tarvittavat asennus-, käyttöönotto-, tuki ja koulutuspalvelut. Hallinoimamme 3D-tulostinverkkokauppa palvelee osoitteessa www.3d-tulostus.fi

Nyt kolmatta kertaa järjestettävä NORDIC3DEXPO on 3D-tulostukseen ja 3D-teknologioihin
keskittyvä kansainvälinen messutapahtuma. Messut järjestetään 18.-19.4.2018, uusituissa ja upeissa
Espoon Dipolin tiloissa samassa yhteydessä FIRPAn 20v.-juhlaseminaarin kanssa.

 

Tapahtuman molemmat messupäivät ovat kävijöille maksuttomia!

FIRPAn 20-vuotiskonrerenssi ja NORDIC3DEXPO ovat osa Aalto-yliopiston 3D Printing Days –tapahtumaa.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset: www.firpa.fi/html/firpa20.html  |  www.3dexpo.fi

 

#nordic3dexpo #3dexpo #firpa #upm #upmformi #upmbiocomposites #maker3d #espoo #dipoli #3dtulostus #3dprinting #3dtechnologies #conference #terrywohlers #WohlersAssociates

 

Vuoden Huiput 2017 -shortlista julki

$
0
0

 

Luovan suunnittelun Vuoden Huiput 2017 -kilpailun shortlista julkistettiin tänään Vuoden Huiput -festivaaleilla. Toista kertaa järjestetty festivaali toi Helsinkiin luovan suunnittelun kansanvälisiä tähtiä. Festivaaleilla käsiteltiin myös Huippujen shortlistaa.

Vuoden Huiput -festivaalien Back Stage -lavalla ruodittiin päivän aikana jokaisen Vuoden Huiput -kilpailusarjan shortlista. Päälavan puolella esiintynyt AD Alexandra Taylor (UK) antoi oman arvionsa luovan suunnittelun kotimaisesta kärjestä kansanvälisestä näkökulmasta katsottuna. 

Parasta suomalaista markkinointiviestintää ja muotoilua etsivän Vuoden Huiput 2017 -kilpailun shortlistalla on kaikkiaan 119 työtä. Shortlistalla työt ovat satunnaisessa järjestyksessä ja sieltä löytyvät kaikki myöhemmin gaalassa palkittavat sekä vuosikirjaan valitut työt. Kaikkiaan mukana on 44 vuosikirjatyötä, 57 Hopeahuippua ja 15 Kultahuippua sekä 4 erikoispalkintoa.

Kultahuipuista äänestettiin suljetulla lippuäänestyksellä, joten niiden saajat selviävät tuomareillekin vasta gaalassa. Kultahuipuista ylituomari Samu-Jussi Koski valitsee koko kilpailun parhaan, Grand Prix -palkinnon saavan työn. Palkinnot julkistetaan ja jaetaan Vuoden Huiput -gaalassa 19.4.2018 Tapahtumakeskus Telakassa Hernesaaressa. Gaalaliput tulevat myyntiin maaliskuussa.

Vuoden Huiput 2017 -kilpailuun lähetettiin 759 kilpailutyötä. Tuomaristo valitsi kilpailun parhaimmiston helmikuun alussa.

Tutustu shortlistaan 

 

Lisätiedot:

tuottaja Liina Sipilä, 040 7246 782, liina.sipila@grafia.fi

viestintäpäällikkö Katja Ojala, 040-8473 875, katja.ojala@grafia.fi

 

Meeri Koutaniemeltä näyttely tyttöjen sukuelinten silpomisesta

$
0
0

Sanomatalon käytävägalleriassa avautuu naistenpäivänä 8.3.2018 Meeri Koutaniemen Muutoksentekijät-valokuvanäyttely, joka kertoo ihmisistä, jotka haluavat olla lopettamassa silpomisperinteen.

Meeri Koutaniemen Muutoksentekijät-näyttely Sanomatalossa

Palkittu kuvajournalisti Meeri Koutaniemi on urallaan tarttunut arkoihin ja vaiettuihin aiheisiin ja tehnyt laajemmalle yleisölle tunnetuksi tyttöjen sukuelinten silpomisperinnettä.

Koutaniemi kiersi vuonna 2017 Solidaarisuus-järjestön silpomisen vastaisen työn hankealueilla Kenian Kisiissä ja Somalimaassa haastattelemassa ja valokuvaamassa ihmisiä, jotka haluavat olla lopettamassa silpomisperinteen.

Sanomatalon käytävägalleriassa avautuu naistenpäivänä 8.3.2018 Meeri Koutaniemen Muutoksentekijät-valokuvanäyttely, joka välittää 24:n rohkean ihmisen koskettavan tarinan.

Mukana silpomisperinnettä lopettamassa on sekä miehiä että naisia, silvottuja ja silpomiselta säästyneitä, nuoria ja vanhoja, uskonnollisia johtajia ja opiskelijoita.

 "Lähdin Keniaan ja Somalimaahan katsomaan läheltä sitä, kuinka paikalliset ovat aktivoituneet ympärileikkauksen lakkauttamiseksi. Näyttely tuo lähemmäksi ne yksilöt, jotka ovat nousseet kehittämään sisältä päin omaa kulttuuriaan ja vaatimaan pysyvää muutosta koko yhteisölleen. Nämä yksilöt osoittavat, kuinka hiljaisuuden tabu rikotaan vain ääntä pitämällä", Meeri Koutaniemi painottaa.

Tyttöjen sukuelinten silpominen on vakava ihmisoikeusloukkaus, joka altistaa tytöt ja naiset elinikäisille fyysisille ja psyykkisille terveysvaaroille. Sukuelinten silpominen on kriisi, joka koskettaa tälläkin hetkellä maailmassa noin 200 miljoonaa tyttöä ja naista.

Suomalaisella Solidaarisuus-järjestöllä on kymmenen vuoden kokemus silpomisen vastaisesta työstä Somalimaassa. Työ laajeni Keniaan kaksi vuotta sitten Silpomaton-kampanjan suomalaisten Muutoksentekijöiden avulla. Töitä tehdään aina tiiviisti yhdessä paikallisten ihmisten ja järjestöjen kanssa, sillä vain yhteisöjen sisältä lähtevä muutos on kestävää.

Meeri Koutaniemen Muutoksentekijät-valokuvanäyttelyn avajaiset järjestetään 8.3.2018 klo 16-18 Sanomatalon Fazer-kahvilassa (Postikuja 2, Helsinki).

Toimittajilla on mahdollisuus haastatella Meeri Koutaniemeä ennen avajaisia 8.3.2018 klo 15-16.

Haastatteluaikojen varaukset:

Ada Bergroth
ada.bergroth@solidaarisuus.fi
0505366566

Lisätiedot näyttelystä:

Siru Aura
siru.aura@solidaarisuus.fi
0503663000

Liitteiden valokuvat: Meeri Koutaniemi

Korjattu mediakutsu: Turun ydinkeskusta kaunistuu valomuraaleilla

$
0
0

Korjaus aiemmin lähetettyyn kutsuun: Turun Sanomien talon seinälle heijastettavat kuvat on poimittu Turun valokuva-arkistosta, ei Turun Sanomien kuva-arkistosta. Virhe on korjattu alla olevaan tekstiin.

Turun kaupungilla on ilo kutsua median edustajat Kauppiaskadun valomuraalien julkistukseen Turun pääkirjaston Kokoustilaan tiistaina 6.3.2018 kello 9. Ensimmäiset kuvat yhteensä 12 kuvan sarjasta heijastetaan pääkirjaston sekä Turun Sanomien talon seiniin tiistai-iltana klo 18.

Mediatilaisuudessa esitellään pääkirjaston ulkoseiniin heijastettavat piirrokset ja Turun Sarjakuvakerhon taiteilijat niiden takana. Lisäksi esitellään Turun Sanomien talon seinillä näkyvät Turun valokuva-arkiston kuvat tarinoineen. Kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen kertoo valomuraalien taustoista sekä keskustan valaistushankkeesta. Läsnä on myös teknisestä toteutuksesta vastaavan Valoa designin valaistussuunnittelija Anssi Mäkinen.

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Kokoustila sijaitsee Café Siriuksen yläkerrassa, kirjaston uudessa osassa.

Pyydämme ilmoittautumista: miia.alhanen@turku.fi

Tervetuloa!

Lisätietoja:

Turun kaupunki, viestintäjohtaja Saara Malila, p. 044 907 5710

TAIDEMAALARILIITON TEOSVÄLITYS 10.3.-18.3. avautuu lauantaina!

$
0
0

600 taiteilijaa – 1600 taideteosta


Helsingin Kaapelitehtaalla Merikaapelihallissa järjestetään laaja valtakunnallinen Taidemaalariliiton Teosvälitystilaisuus. Vuosittainen maalaustaiteen suurtapahtuma kokoaa yli 1 600 taideteosta yli kuudeltasadalta Taidemaalariliittoon kuuluvalta ammattitaiteilijalta.

Teosvälitys on ainutlaatuinen tilaisuus saada kokonaiskuva Suomen nykymaalaustaiteesta ja nähdä millaisia tekijöitä taidekentällä nyt on. Teoksia on esillä sekä pitkän linjan ammattilaisilta että uransa alkuvaiheessa olevilta taiteilijoilta. Teosvälityksestä hankitut teokset saa heti mukaan.

Vanha tehdasrakennus ja valtava Merikaapelihalli (3148 m²) tarjoaa tapahtumalle vaikuttavat puitteet. Maalaustaiteen suurtapahtuma houkuttelee paikalle runsaasti yleisöä myös galleria- ja museonäyttelyiden vakiintuneen kävijäkunnan ulkopuolelta. Teosvälityksen yhtenä tavoitteena on löytää uutta kuvataideyleisöä ja madaltaa kynnystä kuvataiteen seuraamiseen. Tapahtumassa vierailee vuosittain 20 000 kävijää.

Avoinna yleisölle jo vuodesta 1987

Taidemaalariliiton teosvälityksellä on pitkät perinteet. Tilaisuus aloitettiin 1970-luvulla suurelta yleisöltä suljettuna valtion taidehankintojen ostotilaisuutena. Vuonna 1987 Taidemaalariliiton Teosvälitys oli Katajanokalla K12 makasiinissa ja tilaisuudessa kävi aiempaan tapaan valtion, museoiden, yhdistysten, säätiöiden ja eri yritysten ostolautakuntia tutustumassa teoksiin. Tämän lisäksi tapahtuma oli ensimmäistä kertaa avoinna kahtena viikonloppuna myös yleisölle. Tapahtuma onkin ollut vuodesta 1987 avoin kaikille maalaustaiteesta kiinnostuneille katsojille ja ostajille. Nykyisin ostajista valtaosa on yksityishenkilöitä, mutta yhä edelleen teosvälityksestä tehdään hankintoja myös julkisiin kokoelmiin.

Kasvu maalaustaiteen suurtapahtumaksi

Vuoden 1984 Teosvälityksessä oli esillä 350 taideteosta 130 taiteilijalta. Vuonna 1999 teosmäärä oli jo 1 000 teosta yli 300 taiteilijalta ja kävijämääräodotus 5 000–6 000 henkeä. Vuonna 2017 Teosvälityksessä oli esillä yli 1 500 teosta lähes 600 taiteilijalta ja kävijämäärä tapahtumassa oli yli 20 000 henkeä. Taidemaalariliiton Teosvälitystilaisuudesta on tullut maalaustaiteen suurtapahtuma ja maksuton osallistumismahdollisuus on jäsenille merkittävä liiton tarjoama palvelu.

Kaapelitehtaalla vuodesta 1990

Vuosittaisia Taidemaalariliiton Teosvälitystilaisuuksia pidettiin 1980-luvulla eri paikoissa, kuten Suomen Yhdyspankin tiloissa Pohjois-Esplanadilla, Ateneumin tiloissa Kaivokadulla, Katajanokalla K12 makasiinissa ja Finnish Design Centerin tiloissa Kasarmikadulla. Vuonna 1990 liitto järjesti ensimmäistä kertaa Teosvälitystilaisuuden entisen Nokian kaapelitehtaalla ja tämän jälkeen Kaapelitehtaan Merikaapelihalli on vakiintunut Taidemaalariliiton Teosvälityksen tapahtumapaikaksi.

Teoskuvia: www.painters.fi/teoskuvia
Yli tuhat kuvaa myynnissä olevista teoksista.

Kaapelitehdas, Merikaapelihalli
Tallberginkatu 1 C, 00180 Helsinki
Avoinna: ma–pe 12–18, la–su 11–17. Vapaa pääsy. 
Yleisöesittelyt lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12 ja 14.  Oppaana toimii taiteen maisteri Katariina Salmijärvi.

www.painters.fi/teosvalitys

Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan jo sen ripustusvaiheessa keskiviikkona 7.3. ja ennakkoasiakaspäivänä perjantaina 9.3. Lisätietoja: Projektipäällikkö Sari Tenni, Taidemaalariliitto, sari.tenni@painters.fi,  p. 044 544 4449

Facebook
Taidemaalariliiton Teosvälitys RYHMÄ

Taidemaalariliiton Teosvälitys TAPAHTUMA

Instagram

www.instagram.com/tmliitto/

 

Liitteet:

Teosluettelo teosvälitys 2018 (Kaikki taiteilijat, teokset ja hinnat)

KUTSU 2018

Taidemaalariliiton Teosvälitys, kuvaaja: Tapani Hyypiä

Teostiedot:

Anu Kauhaniemi, Everything Was Magical And Gold, 200 x 300 cm, öljy kankaalle 2017

Camilla Mihkelsoo, The chair, 75 x 77 cm, öljyväri 2017

Kirsti Tuokko, Party Smoker, 170 x 130 cm, öljy pleksille 2017

Meri Westlin, Montevideo, 95 x 100 cm, akryyli mdf-levylle 2017

Sirpa Särkijärvi, Transcription 25 (In Your Eyes), 185 x 145 cm, akryyli kankaalle 2017

Tuomo Saali, Change in the Weather, 125 x 100 cm, öljy kankaalle 2017 (kuva: Jussi Tiainen)

 

 

Kaapelitehtaalla järjestetään Teosvälityksen kanssa samaan aikaan Teollisuustaiteen Liitto Ornamon Teosmyynti. Teosmyynti kokoaa Kaapelitehtaan Puristamoon laajan kattauksen suomalaista taideteollista taidetta noin sadalta Ornamon jäsentaiteilijalta. Esillä on laaja kattaus suomalaista taideteollista taidetta: pienoisveistoksia, koruja, keramiikka-, metalli-, lasi- ja tekstiilitaidetta sekä uniikkeja esineitä. Myös Teosmyynnistä hankitun teoksen saa heti mukaansa.
Lisätietoja: www.ornamo.fi/fi/tapahtuma/teosmyyntinayttely/
Tutustu taiteilijoihin: www.finnishdesigners.fi/tapahtuma/

 

 

 


Upeasti kuvitettu Vaellus pyhiin – Sacred Journeys esittelee ristisaattoperinnettä idän ja lännen rajalla – julkistamistilaisuus ja valokuvanäyttelyn avajaiset 22.3.

$
0
0

Teos ilmestyy 22.3.2018, julkistamistilaisuus ja valokuvanäyttelyn avajaiset Kulttuurikeskus Sofiassa Helsingissä


Upeasti kuvitettu tietokirja Vaellus pyhiin – Ristisaattoja idän ja lännen rajalla. Sacred journeys – Orthodox processions in Eastern Finland (Kirjapaja) vie Pohjois-Karjalan korpimaisemiin tutustumaan ristisaattoperinteeseen.

Ristisaatot ovat tärkeä osa ortodoksisen kirkon jumalanpalveluselämää. Tunnetuin lienee kirkon kiertävä pääsiäisyön ristisaatto. Pitkät vaellusristisaatot kulkevat useita päivämatkoja. Pohjois-Karjalassa vaellusristisaattojen perinteitä alettiin elvyttää 1980-luvun alussa. Kaksikielinen teos esittelee elinvoimaista perinnettä sanoin ja kuvin.

Kun Suomen ja Venäjän välisen rajan ylittäminen helpottui Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, siirtokarjalaiset ja heidän jälkeläisensä saattoivat matkustaa vanhoille kotiseuduilleen. Pohjois-Karjalassa ja toisinaan Venäjän rajan yli ja takaisin vaelletaan hiihtäen, soutaen, polkupyörillä ja kävellen. Uskollisimmat vaeltajat ovat uskontonsa perinteitä vaalivia ortodokseja, mutta vuodesta toiseen vaellusristisaattoihin osallistuu myös muita: etsijöitä ja luonnonystäviä, uskovia ja uskonnottomia, ortodokseja ja luterilaisia.

”Ristisaatoista on tullut monien autioituvien kylien perinnettä. Ne rytmittävät sekä kyläläisten että alueelta muualle muuttaneiden elämää. Ristisaatto oman suvun juurilla saattaa olla kesän tai talven kohokohta”, kirjoittajat kertovat.

Ristisaatot ovat elvyttäneet vanhoja ortodoksikarjalaisia perinteitä, kuten kyläläisten yhteisiä ruokailuja hautausmailla. Sivutuotteena on syntynyt myös uusia paikallisia tapahtumia.

Pyhiinvaellus on maailman vanhimpia matkailun muotoja. Se on hengellinen kokemus, mutta myös matka paikalliseen kulttuurin, luontoon ja historiaan. Ristisaattoperinne on esimerkki sellaisesta uskonnollisuudesta, jossa kokemukselliset, materiaaliset, ruumiilliset, hengelliset ja teologiset elementit muodostavat kokonaisuuden.

Kirjan ovat toimittaneet professori Elina Vuola ja valokuvaaja Hanna Hentinen. Siihen ovat kirjoittaneet myös yliopistonlehtori FT Helena Kupari ja kulttuurin alalla työskentelevä FT Auli Leskinen.

Julkistamistilaisuus ja valokuvanäyttelyn avajaiset torstaina 22.3.


Vaellus pyhiin – Sacred Journeys -kirjan julkistamistilaisuus järjestetään Kulttuurikeskus Sofiassa, Helsingissä torstaina 22.3.2018 klo 17 (Kallvikinniementie 35). Sofiassa avautuu myös samanniminen valokuvanäyttely, joka on esillä Sofian galleriassa 22.3.–5.6. Julkistamistilaisuuden ja valokuvanäyttelyn avaa metropoliitta Ambrosius. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin.

Ilmoittautuminen 21.3. mennessä: reception@sofia.fi tai puh. 010 277 900.

Hanna Hentinen ja Elina Vuola (toim.): Vaellus pyhiin – ristisaattoja idän ja lännen rajalla. Sacred Journeys – Orthodox Processions in Eastern Finland. Kirjapaja 2018, 224 s.

Kansi Satu Kontinen, etukannen kuva Hanna Hentinen.
ISBN 978-952-288-854-9.


Lisätietoja: vt. viestintäpäällikkö Piia Latvala, 044 331 8439, piia.latvala@kirjapaja.fi

Kirjan tekijöiden yhteystiedot:
Hanna Hentinen, 0400 784 700, hanna.hentinen@aalto.fi

Helena Kupari, 040 590 6097, helena.kupari@helsinki.fi

Auli Leskinen, 050 430 8550, auli.leskinen@tiedepuisto.fi

Elina Vuola, 050 540 9171, elina.vuola@helsinki.fi

Tekijöistä Auli Leskinen asuu ja työskentelee Joensuussa, muut Helsingissä.

Arvostelukappaleet: Minna Vatja, minna.vatja@kirjapaja.fi

Turun keskusta kaunistuu valomuraaleilla

$
0
0

Turku kaunistaa ydinkeskustaa pääkirjaston ja Turun Sanomien talon seinään heijastettavilla valomuraaleilla. Ensimmäiset kuvat kahdesta kuuden kuvan sarjasta heijastetaan näkyviin tiistai-iltana 6.3. kello 18.

Turun Sanomien talon seinään (Kauppiaskatu 5) heijastettavissa kuvissa pääosissa ovat Turun museokeskuksen valokuva-arkiston mustavalkoiset valokuvat, niiden ihmiset ja kuvien takana olevat historialliset tarinat. Kuvat korostavat Sanomien talon toimintaa tarinankertojana ja tiedonvälittäjänä. Kuvissa esiintyvät muun muassa Turun köysitehtaan miehet, Turun kaupunginorkesterin harpunsoittaja Pia Tallgren, painija Robert Oksa sekä Mannerheiminpuistossa keinuva nimetön tyttö. Osa kuvista on Turun Sanomien kuvaamia.

Pääkirjaston sisäänkäynnin yläpuolelle (Kauppiaskatu 1) heijastetaan turkulaisten sarjakuvataiteilijoiden teoksia, jotka on tuotettu yhteistyössä Turun Sarjakuvakerhon kanssa. Lukemiseen ja kirjastoon liittyvissä sarjakuvapiirroksissa esiintyvät muun muassa Kirjastoketut, Kirjastokissa, Kirjaston kummitus sekä Lukijapeikko. Sarjakuvissa nähdään myös viittaus erään turkulaisen yhtyeen tuttuun hittikappaleeseen.

Valomuraalit ovat osa Turun keskusta-alueen pimeän ajan vetovoimaisuuden kehittämistä ja kaupungin suunnitelmissa on tuoda keskustaan väliaikaisten kausivalaistusten lisäksi pysyviä valoelementtejä. Vielä kuluvan vuoden aikana parannetaan kävelykadun valaistusta ja luodaan uusi valaistus kaupungintalon puistikkoon. Myös Satumainen Aurajoki -kokonaisuus on osa kaupungin pyrkimystä luoda turkulaisille lisää viihtyisyyttä valon ja äänen avulla.

- Valaistus on tärkeä osa keskustan kehittämistä ja valaistukseen liittyvät parannukset edistävät keskustan ympärivuotista houkuttelevuutta merkittävästi, sanoo Turun kaupunkikehitysjohtaja Timo Hintsanen.

Turun Sarjakuvakerho iloitsee sarjakuvataiteen näkymisestä kaupunkikuvassa ja juuri pääkirjastossa.

- Yksi kauneimmista asioista valoteosprojektissa on ollut mahdollistaa taiteilijoille oman alansa työtä ja tuloa, sanoo kuvataiteilija ja tuottaja Anna Nummi. - Turun pääkirjasto on meille sarjakuvantekijöille tärkeä paikka. Juuri siksi koen ylpeyttä siitä, että saimme toteuttaa nämä teokset tänne, hän jatkaa.

Valomuraalien heijastuksessa käytetään projektorivalaisimia, jotka mahdollistavat kuuden erilaisen dian projisoinnin rakennusten julkisivuihin. Teoksen teknisestä toteutuksesta vastaa Valoa designin valaistussuunnittelija Anssi Mäkinen.

Pääkirjaston Sarjakuvaseinän teokset:
Tero Kourula: Fantasia
Tuuli Hypén: Kirjastoketut
Outimaija Hakala: Kirjastokissa
Johanna Jasmine: Kirjaston kummitus
Lappi & Lappi: Otan mukaan mitä tarvitsen
Tuomas Myllylä: Lukijapeikko

Turun Sanomien talon seinän valokuvien nimet / aiheet:
Baskeripäinen nainen, jolla kädessä matkalaukku.
Crichton-Vulcan. Köysitehdas.
Turun kaupunginorkesterin harpunsoittaja Pia Tallgren harppuineen.
Robert Oksa, painija.
Muotokuva tanssija ja näyttelijä Martta Svennevigistä.
Tyttö keinuu Mannerheiminpuistossa.

Lisätietoja:

Turun kaupunki, kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen, p. 050 558 9264
Valoa design, valaistussuunnittelija Anssi Mäkinen, p. 040 450 2823
Turun sarjakuvakerho, tuottaja Juhani Gradistanac, p. 040 531 5865 (ma-to 12-18), www.turunsarjakuvakerho.net

Liitteet:

-       Kuvat pääkirjaston valomuraalin kuvista
-       Kuvaukset Turun Sarjakuvakerhon taiteilijoista

Lisäksi taiteilijoiden piirtämät omakuvat ovat ladattavissa Google Drivesta.

KUTSU TIEDOTUSTILAISUUTEEN: Ryanairin suorat lennot Saimaalle Milanosta Bergamon kentältä ja Ateenasta alkavat keväällä

$
0
0

Euroopan suurin halpalentoyhtiö Ryanair aloittaa suorat lennot Milanon Bergamon kentältä ja Ateenasta Lappeenrantaan. Uudet yhteydet parantavat merkittävästi Saimaan saavutettavuutta Italiasta ja Kreikasta käsin.

Uudet lennot mahdollistavat suorat yhteydet Italiasta ja Kreikasta Saimaalle saapuville matkustajille ja edesauttavat matkailutoiminnan kehittämistä järviseudun alueella. Lentojen erittäin edulliset hinnat houkuttelevat uusia matkustajia käyttämään reittejä. Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnat ja neljä Saimaan kaupunkia – Mikkeli-Savonlinna-Lappeenranta-Imatra – ovat allekirjoittaneet yhteisen Saimaa-sopimuksen noin vuosi sitten. Sen tavoitteena on nostaa Saimaa merkittäväksi, kansainväliseksi matkailukohteeksi Helsingin ja Lapin rinnalle. Tässä työssä Saimaan saavutettavuuden parantaminen on yksi keskeisiä tehtäviä.

Tiedotustilaisuudessa mukana Lappeenrannan Lentoasema Oy:n toimitusjohtaja Eija Joro. Lisätietoja tilaisuudesta Päivi Sysmäläinen, +358 440 361 602, paivi.sysmalainen@mikseimikkeli.fi.

Tervetuloa!                                                                           

Aika                          13.03.2018 klo 13:30-14:00

Paikka                       Ravintola Einon Vintti, Hallituskatu 3, 50100 Mikkeli

 

Lisätiedot 

Lappeenrannan Lentoasema Oy

Eija Joro, Toimitusjohtaja

puh. +358 40 502 2411

eija.joro@lppairport.fi

 

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Maisa Häkkinen, Matkailujohtaja

puh. +358 44 794 2219

maisa.hakkinen@mikseimikkeli.fi

TAIDEMAALARILIITON TEOSVÄLITYS avoinna vielä sunnuntaihin 18.3. saakka

$
0
0

Taidemaalariliiton teosvälityksessä ennätysmäärä teoksia ja taiteilijoita!

Vuosittaisessa maalaustaiteen suurtapahtumassa Taidemaalariliiton teosvälityksesssä kaikkien aikojen ennätysmäärä 1 648 taideteosta 617 Taidemaalariliittoon kuuluvalta ammattitaiteilijalta! Tilaisuus on avoinna vielä sunnuntaihin 18.3. saakka Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa.

 

Teosvälitys on ainutlaatuinen tilaisuus saada kokonaiskuva Suomen nykymaalaustaiteesta ja nähdä millaisia tekijöitä taidekentällä nyt on. Teoksia on esillä sekä pitkän linjan ammattilaisilta että uransa alkuvaiheessa olevilta taiteilijoilta. Teosvälityksestä hankitut teokset saa heti mukaan.

Vanha tehdasrakennus ja valtava Merikaapelihalli tarjoaa tapahtumalle vaikuttavat puitteet. Maalaustaiteen suurtapahtuma houkuttelee paikalle runsaasti yleisöä myös galleria- ja museonäyttelyiden vakiintuneen kävijäkunnan ulkopuolelta. Teosvälityksen yhtenä tavoitteena on löytää uutta kuvataideyleisöä ja madaltaa kynnystä kuvataiteen seuraamiseen. Tapahtumassa vierailee vuosittain 20 000 kävijää.

Avoinna yleisölle jo vuodesta 1987

Taidemaalariliiton teosvälityksellä on pitkät perinteet. Tilaisuus aloitettiin 1970-luvulla suurelta yleisöltä suljettuna valtion taidehankintojen ostotilaisuutena. Vuonna 1987 Taidemaalariliiton Teosvälitys oli Katajanokalla K12 makasiinissa ja tilaisuudessa kävi aiempaan tapaan valtion, museoiden, yhdistysten, säätiöiden ja eri yritysten ostolautakuntia tutustumassa teoksiin. Tämän lisäksi tapahtuma oli ensimmäistä kertaa avoinna kahtena viikonloppuna myös yleisölle. Tapahtuma onkin ollut vuodesta 1987 avoin kaikille maalaustaiteesta kiinnostuneille katsojille ja ostajille. Nykyisin ostajista valtaosa on yksityishenkilöitä, mutta yhä edelleen teosvälityksestä tehdään hankintoja myös julkisiin kokoelmiin.

Kasvu maalaustaiteen suurtapahtumaksi

Vuoden 1984 Teosvälityksessä oli esillä 350 taideteosta 130 taiteilijalta. Vuonna 1999 teosmäärä oli jo 1 000 teosta yli 300 taiteilijalta ja kävijämääräodotus 5 000–6 000 henkeä. Vuonna 2017 Teosvälityksessä oli esillä yli 1 500 teosta lähes 600 taiteilijalta ja kävijämäärä tapahtumassa oli yli 20 000 henkeä. Taidemaalariliiton Teosvälitystilaisuudesta on tullut maalaustaiteen suurtapahtuma ja maksuton osallistumismahdollisuus on jäsenille merkittävä liiton tarjoama palvelu.

Kaapelitehtaalla vuodesta 1990

Vuosittaisia Taidemaalariliiton Teosvälitystilaisuuksia pidettiin 1980-luvulla eri paikoissa, kuten Suomen Yhdyspankin tiloissa Pohjois-Esplanadilla, Ateneumin tiloissa Kaivokadulla, Katajanokalla K12 makasiinissa ja Finnish Design Centerin tiloissa Kasarmikadulla. Vuonna 1990 liitto järjesti ensimmäistä kertaa Teosvälitystilaisuuden entisen Nokian kaapelitehtaalla ja tämän jälkeen Kaapelitehtaan Merikaapelihalli on vakiintunut Taidemaalariliiton Teosvälityksen tapahtumapaikaksi.

Teoskuvia: www.painters.fi/teoskuvia
Yli tuhat kuvaa myynnissä olevista teoksista.

Kaapelitehdas, Merikaapelihalli
Tallberginkatu 1 C, 00180 Helsinki
Avoinna: ma–pe 12–18, la–su 11–17. Vapaa pääsy. 
Yleisöesittelyt lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12 ja 14.  Oppaana Katariina Salmijärvi.

www.painters.fi/teosvalitys

LisätietojaKatariina Salmijärvi, Taidemaalariliitto, katariina.salmijarvi@painters.fi,  p. 044 544 4449

Facebook
Taidemaalariliiton Teosvälitys RYHMÄ

Taidemaalariliiton Teosvälitys TAPAHTUMA

Instagram

www.instagram.com/tmliitto/

 

Liitteet:

Teosluettelo teosvälitys 2018 (Kaikki taiteilijat, teokset ja hinnat)

KUTSU 2018

Taidemaalariliiton Teosvälitys, kuvaaja: Tapani Hyypiä

Teostiedot:

Anu Kauhaniemi, Everything Was Magical And Gold, 200 x 300 cm, öljy kankaalle 2017

Camilla Mihkelsoo, The chair, 75 x 77 cm, öljyväri 2017

Kirsti Tuokko, Party Smoker, 170 x 130 cm, öljy pleksille 2017

Meri Westlin, Montevideo, 95 x 100 cm, akryyli mdf-levylle 2017

Sirpa Särkijärvi, Transcription 25 (In Your Eyes), 185 x 145 cm, akryyli kankaalle 2017

Tuomo Saali, Change in the Weather, 125 x 100 cm, öljy kankaalle 2017 (kuva: Jussi Tiainen)

 

 

Kaapelitehtaalla järjestetään Teosvälityksen kanssa samaan aikaan Teollisuustaiteen Liitto Ornamon Teosmyynti. Teosmyynti kokoaa Kaapelitehtaan Puristamoon laajan kattauksen suomalaista taideteollista taidetta noin sadalta Ornamon jäsentaiteilijalta. Esillä on laaja kattaus suomalaista taideteollista taidetta: pienoisveistoksia, koruja, keramiikka-, metalli-, lasi- ja tekstiilitaidetta sekä uniikkeja esineitä. Myös Teosmyynnistä hankitun teoksen saa heti mukaansa.
Lisätietoja: www.ornamo.fi/fi/tapahtuma/teosmyyntinayttely/
Tutustu taiteilijoihin: www.finnishdesigners.fi/tapahtuma/

 

Skeittauskulttuurin klassikot koolla Ian Waelderin näyttelyssä

$
0
0

Skeittari Ian Waelder tutkii taiteessaan skeittauskulttuurin toistettavuutta videon, valokuvan ja äänen muodossa. Who would be interested in an empty parking lot? -näyttelyn kuvista yksikään ei ole alun perin hänen ottamansa: teokset ovat kokoelma erilaisin tekniikoin ”omittuja”, uudelleenrajattuja ja muokattuja kuvia, joita Waelder on koonnut skeittauskulttuurin keskeisistä filmeistä, lehdistä ja kirjoista.

Who would be interested in an empty parking lot? on osa näyttelysarjaa, jossa Ian Waelder syventää kiinnostustaan skeittaukseen ja nuorisokulttuuriin sekä niiden toistettavuuteen. Toimintatapa on keskeinen koko hänen taiteellisessa tuotannossaan ja sen ymmärtämisessä. Waelderin teoskokonaisuus sai alkunsa perinteisestä filmikuvaamisesta, mutta nyt esillä olevassa näyttelyssä kaikki kuvat on koottu muualta.

Waelder alkoi työstää näyttelyssä esillä olevaa, skeittaajien kasvokuvista koostuvaa Professional Portraits (A Chronology of Skateboarding) -sarjaa vuonna 2016 keräämällä stillkuvia sadoista internetin skeittausvideoista ja -dokumenteista. Waelder on rajannut kuvien keskiöön henkilöt, jotka ovat vaikuttaneet skeittauskulttuurin historiaan ja hänen omaan skeittaamiseensa. Muotokuviin on tallentunut hetkiä ennen temppua tai kaatumista. Kuvat on tulostettu mustavalkoisella kotiprintterillä ohuille luonnospapereille, jotka on kiinnitetty suoraan seinään kuvien haurauden korostamiseksi.

Näyttelyssä toisella seinällä on suuri kuvatuloste hahmosta, joka näyttää joko kaatuvan tai olevan liikkeessä. Kuva on uusi versio ikonisesta valokuvasta, jonka Ivory Serra on ottanut skeittipioneeri Andy Kessleristä. Waelder on poistanut kuvasta ympäristön henkilön ympäriltä. Suurentaminen on antanut teokselle veistosmaisen, näyttelytilaa hallitsevan muodon.Viereisen seinän neljä suurta tulostetta on skannattu skeittilehden artikkelista. Näyttelyyn tuotuna lehtileikkeet rakentavat tarinaa, joka saa katsojan tutkimaan uuteen kontekstiin siirtyneiden tekstien ja kuvien suhdetta.

Ian Waelder on luonut näyttelyyn myös äänimaiseman, joka koostuu hänen omien kaatumistensa synnyttämistä äänistä. Äänet on kerätty skeittivideoilta, joita Waelderin ystävät ovat kuvanneet vuosina 2008–2012.

 

Ian Waelder (s. 1993 Madrid, Espanja) on Saksan Frankfurt am Mainissa asuva taiteilija. Waelder tutkii taiteessaan esikaupunkikulttuuria muistin avulla. Valokuvaa, ääntä, tekstiä ja veistoksia teoksissaan käyttävä Waelder on kiinnostunut jäljistä, joita ihmiset jättävät elinympäristöönsä. Waelder on saanut Full Contact Prize 2013 -palkinnon SCAN-valokuvafestivaalilla Espanjan Tarragonassa ja hänen töitään on ollut esillä mm. La Casa Encendidassa ja Salón-galleriassa Madridissa sekä L21 Galleryssa Mallorcalla. Waelder opiskelee kuvataiteita Städelschulessa Frankfurt am Mainissa.

Näyttely on valittu Suomen valokuvataiteen museon Projekti-tilaan avoimessa haussa. Projekti-tila on tarkoitettu näyttelyille ja hankkeille, joissa valokuvaa tai muita linssipohjaisia medioita käytetään taiteen, nykytaiteen tai tutkimuksen välineenä. Tila esittelee kiinnostavia näyttelykokonaisuuksia sekä tuoreilta että vakiintuneemmilta tekijöiltä.

 

Ian Waelder: Who would be interested in an empty parking lot?
Suomen valokuvataiteen museo, Projekti-tila
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki

Näyttelyn avajaiset to 22.3. klo 1719. Ian Waelderin taiteilijatapaaminen klo 1617. Avajaisiin ja taiteilijatapaamiseen vapaa pääsy.

Näyttely avoinna 23.3.–3.6.2018

Liput 10/5/0 euroa, Museokortilla vapaa pääsy
tisu klo 11–18, ke 11–20, ma suljettu

Kuvia pressikäyttöön

 

Lisätiedot:
Lauri Alaviitala, viestintäasiantuntija, Suomen valokuvataiteen museo
lauri.alaviitala@fmp.fi, 050 526 8336

Harri Ahonen ja Pohjoismaiden vaellusreitit Lappeenrannan pääkirjastossa 4.4.

$
0
0

Luontokuvaaja ja vaellusopas Harri Ahonen kertoo vinkkejä vaeltamiseen Pohjoismaissa. Hänen luennossaan on paljon käytännön tietoa luonnosta, vuodenajoista, eläimistöstä, tupakäytänteistä ja matkustustavoista. Hän on kirjaansa Keski-Skandinavian vaellusreitit (2016) varten vaeltanut tuhansia kilometrejä ja valokuvannut näkemäänsä.

Tilaisuus pääkirjaston lainaushallissa ke 4.4. klo 18. Tervetuloa!

Linkki haastatteluun Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-4391098

 

Ystävällisin terveisin,
Merja Rostila
erikoiskirjastonhoitaja
Lappeenrannan kaupunginkirjasto
040 6811874
merja.rostila@lappeenranta.fi

Tässä kuusi kuvituskuvaa, jollaisia ei löytynyt viisi vuotta sitten

$
0
0

Kuvapankkien kuvituskuvia on usein kritisoitu stereotyyppisiksi kiiltokuviksi, joihin on vaikea samaistua. Tapa jolla ihmisiä on kuvattu monin paikoin taiteesta aikakauslehtiin ja mainoksiin on kuitenkin muuttunut merkittävästi ja nyt suuntaus näkyy myös kuvituskuvissa.

Kättely yritystapaamisessa, rannalla hymyilevä eläkeläispariskunta ja puhelinvaihteen nainen kuulokkeet päässään –kuvituskuvista useimmille tulee mieleen kliinisiä kuvia ihmisistä, jotka täyttävät kaikki stereotyyppiset piirteet muun muassa sukupuolen ja etnisen alkuperän osalta. Viime vuosina lisääntyneet vähemmistöryhmien kampanjat sukupuolen ja identiteetin määrittämisoikeuden puolesta ovat kuitenkin vaikuttaneet myös kuvapankkeihin.

Adobe Stock, yksi maailman johtavista kuvapankeista, jossa on yli 90 miljoonaa videota ja valokuvaa, on aloittanut yhteistyön valokuvaaja Sophie Klafterin kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on tuottaa uusia kuvituskuvia, jotka sopivat nykyajan henkeen.

”Voimme tehdä paljon sen eteen, että kuvituskuviin saataisiin tuotua ihmisiä erilaisista taustoista. Esimerkiksi isompikokoisia malleja ja ihmisiä eri etnisistä taustoista voitaisiin tuoda paljon enemmän esiin. Myös eri tavoin fyysisesti vammaiset ihmiset ovat harvoin edustettuina kuvituskuvissa, vaikka heitä on noin 20 prosenttia Amerikan väestöstä”, Sophie Klafter sanoo.

Klafter on kehittänyt Adobe Stockille kuusi uutta kuvaa, joissa esiintyy muun muassa sokea mies opaskoiransa kanssa sekä ulkonäöltään androgyyninen henkilö, joka on kuvattu hunnussa ja kukkakranssissa.

Yksi suurimmista haasteista on vangita ihmisten monimuotoisuus yhteen staattiseen kuvituskuvaan. Klafterin mukaan haasteen voittamisessa tärkeintä on aitous: ”Parhaimmat kuvat ovat aitoja, ja niihin on helppo samaistua. Ne kuvaavat laajan ihmisjoukon jokapäiväistä elämää.”

Katso kuvia

Katso kuvituskuvia ja lue lisää Adoben Stockin uusien identiteettien visualisoinnista täältä.

Ryhdy Adobe Stock Contributoriksi

Jos haluat mukaan tekemään parempia kuvituskuvia, voit tarjota kuviasi Adobe Stockiin täältä.

Lisätietoja:

Adobe Systems Nordic
Jes Schyum
+45 26 70 46 70
jes.schyum@adobe.com

Hill+Knowlton Strategies
Kia Yliperttula
+358 40 579 5913
kia.yliperttula@hkstrategies.com


Yhdessä enemmän - Liity Lappeenrannan havainnointiyhteisöön!

$
0
0

Odotatko jo innolla kesää ja ulkoilmaa?

Haluatko saada mukavaa kesätekemistä seuraamalla ympäristön tilaa Lappeenrannassa?

Nyt tämä on mahdollista - Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Lappeenrannan kaupungin yhdessä käynnistämän SENSEI-toiminnan avulla.

Toiminnan tavoitteena on tarjota asukkaille ympäristön havainnointiin käytettävän teknologian ideointia ja suunnittelua Lappeenrannassa.

Toiminnan avulla osoitamme, kuinka laitteiden, ohjelmistojen ja vapaaehtoisen osallistumisen myötä voidaan kehittää ympäristöä auttavia prototyyppejä.

SENSEI-toiminta perustuu yhdessä kaupunkilaisten kanssa ideoituihin prototyyppeihin, joiden avulla paikalliset asukkaat voivat havainnoida ympäristöään ja ratkaista ongelmia käyttäen hyödyksi dataa ja yhteisöllisyyttä.

Kutsumme kaikenikäisiä asukkaita liittymään havainnointiyhteistyöhön, johon sisältyy käytännön työpajoja. Niissä voit kehittyä amatööristä ammattilaiseksi ympäristön seurannan ja prototyyppien suunnittelussa.

Lisäksi pääset käyttämään havainnointityökaluja, joilla voit seurata positiivisia tai negatiivisia ympäristöasioita kaupungissa ajanjaksolla kesä-elokuu 2018. Voit seurata esimerkiksi hajuja, melua, vieraita kasvilajeja, sinilevää, roskia tai mitä tahansa muuta asiaa, jota sinä pidät tärkeänä.

Liittymällä mukaan toimintaan, voit oppia lisää ympäristön havainnoinnista sekä käyttämään teknologioita ympäristöstä huolehtimiseen.

Tervetuloa mukaan avaustyöpajaan ME-talolle (Kauppakeskus Opri, Valtakatu 30), joko to 5.4. klo 17-19 tai la 7.4. klo 15-17, kuulemaan lisää ja liittymään mukaan toimintaan. Tarjolla on kahvia ja pikkupurtavaa.

Voit ilmoittautua mukaan työpajoihin osoitteessa:  http://bit.do/LPRsensei (ilmoittautuminen on vapaaehtoista).

Tehdään yhdessä - ympäristön parantamiseksi kaikkien kaupunkilaisten eduksi!

Jos sinulla on kysyttävää, voit lähettää kysymyksesi osoitteeseen sensei@lut.fi tai voit käydä web-sivuillamme osoitteessa www.lappeenranta.fi/sensei  

 

Sama englanniksi - the same in english

SENSEI: The wisdom of the crowds
Join the Lappeenranta Environmental Sensing Movement

Are you looking forward to summer and outdoor activities? How about having some summer fun and also looking out for the environment in Lappeenranta at the same time?

SENSEI is an initiative launched together by Lappeenranta University of Technology and Lappeenranta City. This initiative aims at involving citizens in the creation of technologies for environmental monitoring in Lappeenranta.

We want to show how participatory practices, hardware and software can be combined to create prototypes that can be used by local citizens to monitor their surrounding environment, make sense of data and solve problems collectively.

We are thrilled to invite citizens of all ages to join this movement, which will include some hands-on workshops where you will go from zero to hero in matters of environmental monitoring and device prototyping.

Also, you will get access to sensing technologies to monitor positive and negative issues in the environment in town during June – August 2018. You can monitor anything from smells, noise, alien species, blue algae, trash to other issues that concern you.

Please, join our opening workshop either on 5.4 or 7.4 at ME talo (Valtakatu 30, Opri shopping center), to learn more about this initiative and enjoy some community activities (including some coffee and snacks).

You can register for this event at http://bit.do/LPRsensei  (not mandatory).

Let’s help city to focus resources to make environment better for everyone!

If you have more questions, you can email us to: sensei@lut.fi or check our website: www.lappeenranta.fi/sensei 

Ääni tytöille! – Valokuvanäyttelyssä Malawin nuoret

$
0
0

Taksvärkki ry:n valokuvanäyttely kertoo, kuinka nuoret purkavat koulunkäynnin esteitä ja vaikuttavat pysyvästi yhteisöönsä Malawissa. Näyttely kiertää Oulussa eri tiloissa toukokuun puoleenväliin asti.

"Haluan rohkaista muita tyttöjä opiskelemaan ja keskittymään siihen, mitä voimme saavuttaa tulevaisuudessa”, sanoo Taona Kayiwe, 20. Hän on yksi malawilaisista nuorista, joille Taksvärkki ry:n Ääni tytöille -näyttely antaa kasvot. Näyttely kertoo, kuinka tytöt ja nuoret Malawissa edistävät erityisesti tyttöjen koulunkäyntiä omissa yhteisöissään. Monen tytön koulunkäynti keskeytyy esimerkiksi raskauden, naimisiinmenon tai kotitöiden vuoksi. Näitä esteitä purkavat nuorten omat vertaisryhmät, jotka antavat tytöille itseluottamusta ja levittävät tietoa koulunkäynnin tärkeydestä niin nuorille kuin kylien vanhemmillekin.

Valokuvanäyttely on osa lukuvuoden 2017–2018 Taksvärkki-kampanjaa ja -keräystä, jossa suomalaiset nuoret tukevat nuoria Malawissa. Taksvärkki ry on järjestänyt vastaavia kampanjoita jo vuodesta 1967 lähtien. Periaatteena on aina nuorelta nuorelle.

"Ääni tytöille -kampanjassa esiintyvät nuoret ovat rohkeita yhteisönsä uudistajia. Toivon, että kun suomalaiset nuoret tutustuvat malawilaisten nuorten tarinoihin, he löytävät niistä inspiraatiota etsiä itselleen sopivia vaikutustapoja", kuvaa Taksvärkin Oulun aluekoordinaattori Niina Peuraniemi valokuvanäyttelyn merkitystä.

Valokuvanäyttely kiertää 3.4. lähtien seuraavissa paikoissa: Kulttuuritalo Valve (viikko 14), Kaijonharjun kirjasto (vk 15), Nuortenkahvila Bysis (vk 16), Kumppanuuskeskus (vk 17), Kaakkurin lasten- ja nuortentalo (vk 18) ja Tyttöjen talo (vk 19). Taksvärkki-kampanjaan ilmoittautuminen ja kouluvierailijan tilaaminen onnistuvat Taksvärkin nettisivuilla www.taksvarkki.fi/malawi.

 

Lisätiedot:

Oulun aluekoordinaattori Niina Peuraniemi, Taksvärkki ry, 040 5625268, oulu@taksvarkki.fi

Tiedottaja Pamela Arslan, Taksvärkki ry, pamela.arslan@taksvarkki.fi

www.taksvarkki.fi/malawi

Kansallismuseo ja Museoviraston Kuvakokoelmat julkaisevat vuoden 1918 sodan elokuva- ja kuva-aineistoja

$
0
0

Kansallismuseo ja Museoviraston Kuvakokoelmat on julkaissut verkossa historiallisesti arvokkaan dokumenttielokuvan vuoden 1918 sodan voitonparaatista. Nimellä ”Suomen kansallinen sotajoukko” (1918) tunnettu teos on itsenäisen Suomen ensimmäisiä dokumenttielokuvia.

Kansallismuseon hallussa oleva kaitafilmi on tallennettu Suomen kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmiin. Nyt elokuva on nähtävillä restauroituna tallenteena verkossa Vimeo- ja YouTube-palveluissa.

Lisäksi Museoviraston Kuvakokoelmat on digitoinut kattavan otoksen vuoden 1918 sotaan liittyviä kuva-aineistoja. Nyt digitoidut kuvat ovat vapaasti selattavissa Kuvakokoelmat.fi-palvelussa sekä Finna-verkkopalvelussa, joista niitä voi myös tilata omaan käyttöön.

Esine- ja kuvakeräykseen etsitään muistoja sotavuodelta
Kansallismuseo ja Museoviraston Kuvakokoelmat keräävät vuoteen 1918 liittyviä esineitä ja kuva-aineistoja. Sotavuoden poikkeusoloja kuvaavat esineet ja kuvat ovat kulttuurihistoriallisesti ja tutkimuksellisesti arvokkaita, ja ne voivat avata uusia näkökulmia yhteen historiamme merkittävimmistä käännekohdista.

Kansallismuseossa on vielä 30.4.2018 saakka avoinna myös pienoisnäyttely vuoden 1918 sodasta. Museoviraston Kuvakokoelmien tuottama Kasvot 1918-näyttely kertoo sisällissodasta valokuvaamo Atelier Nyblinin henkilökuvien kautta - niiden ihmisten kautta, jotka olivat sisällissodan silminnäkijöitä ja kokijoita.

Suomen kansallinen sotajoukko -elokuva
Vimeo-palvelussa
YouTubessa

Vuoden 1918 sodan digitoidut valokuvat
Kuvakokoelmat.fi-palvelussa
FINNA-verkkopalvelussa

Lisätietoja
vuoden 1918 esinekeruusta:
9.4. alkaen amanuenssi Satu Frondelius, puh. 0295 33 6390, satu.frondelius@kansallismuseo.fi

vuoden 1918 kuvakeruusta:
intendentti Hannu Häkkinen, puh. 0295 33 6103, hannu.hakkinen@museovirasto.fi

WellBiit Oy solmi neljännen sponsorisopimuksen nuoren purjelautailija Aleksandra Blinnikan kanssa

$
0
0

Aleksandralla on takataskussaan MM-hopea ja EM-kulta Raceboard-luokassa vuodelta 2015. Viime vuonna yksi Aleksandran parhaista kokemuksista ja tavoitteista täyttyi, kun hän sijoittui kolmanneksi purjelautailun Raceboard luokan MM-kilpailuissa Espanjan Saloussa. Tänä kesänä Aleksandran tavoite on tähdätä Raceboardin EM- ja MM-kilpailuihin ja päästä siellä palkintosijoille. Slalom-luokka ja olympialaiset ovat luonnollisesti Aleksandran suuria unelmia.

Jotta harjoittelu on täysipainoista ja ympärivuotista on Aleksandralle, niin kuin monille muillekin urheilijoille sponsoroinnin kautta saatava taloudellinen tuki ensisijaisen tärkeää.

”Ilman taloudellista tukea urheilijan kehittyminen ja kilpaileminen eivät ole mahdollista. Me pystymme yhdessä viemään eteenpäin Bluebiit sekä NanoGo –tuotteiden positiivista lifestyleä. Minä tuon myös oman panokseni tuotekehittelylle testaamalla itse tuotteita matkoillani ja treeneissä. Bluebiitin tuotteet, kuten varavirtalähteet kulkevat aina mukana reissatessani ja kuulokkeet kuuluvat hyväksi ”tsemppariksi” ja treenikaveriksi harjoitteissani.” Aleksandra sanoo.

Aleksandran vuosiohjelma kertoo hänen sitoutumisestaan lajille. Vuoteen sisältyy paljon treeniä ja kilpailuja. Kärsivällisyydellä, päämäärätietoisella harjoittelulla ja suunnittelulla sekä taloudellisella tuella Aleksandra on päättänyt saavuttaa urheilulliset tavoitteensa. 



”Sponsoroinnin kautta pyrimme edistämään molempien osapuolien tavoitteita. Aleksandran positiivinen ja tavoitteellinen asenne kuvastaa myös WellBiit Oyn arvoja. Bluebiit tuotemerkin pirteät, liikkumiseen ja hyvinvointiin liittyvät pienelektroniikka tuotteet viestivät iloista ja positiivista fiilistä sekä merkittävää lisäarvoa tuo niiden hyödyllisyys liikkuville ja aktiivisille kuluttajille. 
Tämän vuoden liiketoiminnan yksi osa-alue on tuoda teollisuuden ja kuluttajien käyttöön laaja nanoteknologia tuotevalikoima, joka koostuu pinnoitus-, siivous-, suojaus-, desinfiointi- ja puhdistusaineista. Viime vuonna lanseerasimme oman NanoGo™–tuotemerkin alla nestemäisen, näkymättömän suojan mobiililaitteille. 
Niin kuin Aleksandra urheilijana, myös WellBiit Oy kulkee kohti päämäärää kärsivällisyydellä ja sinnikkyydellä, sekä positiivisella asenteella,” yrittäjäkonkari Yrjö Blåfield kertoo.

 

Adobe Lightroom Classic CC:n ja Lightroom CC:n päivitykset parantavat kasvojentunnistusta

$
0
0

Adobe on julkaissut tänään kuvankäsittelyohjelmiensa Lightroom Classic CC:n, Lightroom CC:n ja Adobe Camera Raw’n päivitykset. Samalla Adobe esittelee uusia väri-, näyttö- ja tulostusprofiileja, joiden avulla valokuvaajat säästävät aikaa kuvien muokkausvaiheessa.

Päivitykset sisältävät muun muassa kuusi uutta raakakuvaprofiilia, yli 40 uutta Creative-profiilia ja uuden profiiliselaimen.

Lightroom Classic CC:n päivityksen myötä Dehaze-työkalua on entistä helpompi käyttää, koska se on siirretty peruspaneeliin. Sävykäyrä-paneeli on laajentunut, mikä mahdollistaa tarkemmat korjaukset ja optimoidut algoritmit, sekä tekee kasvojentunnistuksesta entistä tarkemman.

Lisäksi Camera Matching Profiles -ominaisuus on nyt saatavilla myös Lightroom CC:lle (Mac, Windows, iOS, Android ja Chrome), kun se aikaisemmin oli saatavilla vain Adobe Camera Raw’lle ja Lightroom Classic CC:lle.

Lue lisää Lightroom Classic CC:n ja Lightroom CC:n päivityksestä.

 

Lisätietoja:


Adobe Systems Nordic
Jes Schyum
+45 26 70 46 70
jes.schyum@adobe.com

Hill+Knowlton Strategies
Kia Yliperttula
+358 40 579 5913
kia.yliperttula@hkstrategies.com

Viewing all 1205 articles
Browse latest View live